OSALLISTAVA KOULUSUUNNITTELU

Kaarina on historiallisesti uudessa tilanteessa: uusia kouluja on suunniteltava ja rakennettava useampi samaan aikaa. Suuri muutos on myös muutoinkin odotettavissa, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnalle. Koulutuksesta tulee ylivoimaisesti suurin ja...

HIILINEUTRAALI KAARINA 2030

Ilmaston lämpeneminen on koko maapallon yhteinen huoli, jonka hillitsemiseksi tehdään laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Meillä on myös kansalliset tavoitteet, jotka ulottuvat lainsäädäntöön, maan hallituksen ohjelmaan ja sitä kautta myös velvoittavina kuntiin. Niinpä...

AVOIMUUDEN LISÄÄMINEN KAUPUNGIN HALLINNOSSA

Uusi kuntalaki otettiin käyttöön kesäkuun alussa, kun valtuustokausi alkoi. Laissa korostuu kuntalaisten oikeus osallistua päätösten valmisteluun. Olennainen lähtökohta on, että tiedot kuntalaisten käytettävissä olevista osallistumisen ja vaikuttamisen...