Outi Wegelius

Outi Wegelius

Kuka olen?  Olen 50-vuotias lastenpsykiatrian erikoislääkäri Littoisista. Viimeisen vaalikauden olen opiskellut työn ohessa ja valmistun tänä keväänä vielä varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutiksi. Olen naimisissa ja uusperheellinen. Perhepiiriini kuuluu neljä kaksikymppistä lasta eli kaksi miehen tytärtä sekä oma tyttäreni ja poikani. Nuorin asuu vielä meidän kanssamme päästyään juuri armeijasta siviiliin.

Mitä osaan?  Olen työskennellyt runsaat viisi vuotta Turun kaupungin kasvatus- ja perheneuvolan lääkärinä. Aiemmin työskentelin sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrialla 13 vuotta, mistä puolet myös esimiestehtävissä ottaen tuntumaa monipuolisen kliinisen työn lisäksi myös hallinnon pyörteisiin.

2000-luvun alku on lastenpsykiatriassa ollut voimakkaan muutoksen aikaa ja olen työkseni tehnyt mm. akuuttityötä, neuropsykiatriaa, oikeuspsykiatriaa sekä kehittänyt päiväsairaala-, perheosasto- ja kotihoitotyötä. Nykyisessä työssäni sydäntäni lähellä ovat erityisesti vauvaperheet, joiden kanssa työskentelyyn viimeisin koulutukseni on minua nyt pätevöittänyt lisää.

Mikä kiinnostaa? Olen ollut Kaarinan vihreiden toiminnassa mukana 2000-luvun alusta alkaen ja nyt menossa on kolmas kauteni valtuustossa ja toinen sivistyslautakunnassa. Kunnallisvaaleissa 2008 en asettunut ollenkaan ehdolle vaan pidin taukoa. Nyt maailman tilanne näyttää siltä, että tuntuu tärkeältä olla mukana viemässä vihreitä arvoja eteenpäin edelleen.

Mihin haluan vaikuttaa? Työni ja aiemmat luottamustoimet ovat avanneet minulle monipuolisen näkymän lapsiperheiden arkeen, mielenterveyteen ja palveluiden toimivuuteen. Hyvien, monipuolisten ja asiantuntevien palvelujen vaaliminen on sydämenasiani edelleen.

Millainen olen?  Työn vastapainona ovat elämän muut tärkeät asiat. Rakastan nuorten tuumailuja, puusaunan tuoksua, metsälenkkejä kikkarakarvaisen koiran kanssa, taidenäyttelyissä ja ostoksilla käymistä tyttäreni kanssa, koripallopojan intohimoista suhdetta lajiinsa, musiikkia kokijana ja tekijänä.