Aaro Kiuru

221 Saila Tuokko

Toimistotyöntekijä

Kuka olen? Olen Saila Tuokko, 53-vuotias toimistotyöntekijä. Työskentelen puolisoni yrityksessä ja koulutukseltani olen kirjanpitäjä sekä EU-rahoitusspesialisti. Kolmesta lapsesta kaikki ovat jo aikuisia ja kotona asuu enää kuopus. Perheeseemme kuuluvat myös lemmikkikani ja koira. Kaarinassa olen asunut yli 30 vuotta, josta Koristonrannan alueella olemme viihtyneet jo 20 vuoden ajan.

Mitä osaan? Olen mukana monissa eri yhdistyksissä -usein yhdistysten hallituksessa sihteerinä, taloudenhoitajana tai puheenjohtajana. Kirjanpidon ohella vahvinta osaamistani ovat siten yhdistysten hallinnolliset asiat, kehitystyö sekä tapahtumien organisointi. Kunnallisessa päätöksenteossa nämä tekevät minusta laajasti asioihin perehtyvän ja tarkan. Olen tottunut edistämään asioita tehokkaasti ja tasa-arvoisesti.

Mikä kiinnostaa? Kunnallispolitiikan ohella olen kiinnostunut sukuni historiasta. Olen ollut innokas sukututkija jo teini-iästä lähtien ja tutkimuksellisia haasteita riittää, sillä sukuni juuret vievät Karjalaan, Kymenlaaksoon, Päijät-Hämeeseen sekä Pohjois-Savoon. Rentoudun kesäisin mökkeilemällä luonnon keskellä ja talvisin pääasiassa villasukkia kutomalla.

Mihin haluan vaikuttaa? Niin yhteiskunnan kuin yksilötasonkin epäoikeudenmukaisuus ja välinpitämättömyys saavat vereni kuohahtamaan helposti. Meidän tulee toimia politiikassa sekä yksityiselämässä oikeudenmukaisesti huolehtien niin ihmisten, eläinten kuin luonnonkin hyvinvoinnista.

Lisääntyvät mielenterveys- sekä päihdeongelmat tarvitsevat lisäresursseja niin, että apua olisi saatavissa mahdollisimman varhain. Tarvitaan myös matalankynnyksen yhteydenpitokanavia.

Tärkeitä asioita minulle ovat myös luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja hiilineutraalimman Kaarinan kehittäminen esimerkiksi suosimalla ekologisia ratkaisuja rakentamisessa sekä uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämisessä. Asunto-ohjelmamme tulisi huomioida erilaiset asumismuodot vuokra-asumisesta omistusasumiseen.

Millainen olen? Luonteeltani olen positiivinen, tunnollinen ja tehokas.