Page 8 - KAARINA – HYVÄN ELÄMÄN KOTIKAUPUNKI
P. 8
8kaarinanvihreat.fi
Queen of Homes
todellisuudessa.
Kaupunkisuunnittelun
varjopuoli
Suosittu televisiosarja ”Queen of Fucking Everything”
toi esiin merkittävän, kaikkia kaupunkeja koskevan
ongelman. Tonttimarkkinat vetävät puoleensa
sijoittajia, jotka ovat valmiita uhraamaan yhdys-
kuntien tasapainoisen kehityksen omien etujensa
vuoksi. Tästä kärsii kaupunkien imago, mutta myös
kuntalaiset. Sijoittajan poistuessa voitot taskussaan
tavalliset kansalaiset jäävät maksamaan viulut.
Oikeudenmukainen
kaupunkisuunnittelu
vaarantunut
Kaupunkisuunnitteluprosessin tavoite on varmistaa,
että maankäyttöpäätökset tehdään oikeudenmukai-
sesti kaikkia kaupunkilaisia hyödyttäen. Ajan myötä
tämä tasapaino on kuitenkin hämärtynyt.
Sijoittajat ja yritykset hankkivat usein edullista
maata kaupunkien reuna-alueilta, jotka eivät vielä
ole rakennusvalmiita. Sen jälkeen ne painostavat
kaupunkeja muuttamaan alueet rakentamiseen
soveltuviksi, mikä nostaa maan hintaa moninkertai-
seksi. Maksimoidakseen taloudelliset voittonsa ja
minimoidakseen kustannuksensa sijoittajat pyrkivät
seuraavaksi nopeuttamaan kaavoitusprosessia ja
jopa ostamaan itselleen tärkeitä päätöksentekijöitä.
Kaupunkirakentamispäätökset pitäisi kuitenkin
tehdä rauhallisesti ja harkiten ja miettiä, miten
ympäristö tukisi hyvinvointiamme, terveyttämme
ja talouttamme. Hätiköidyt ratkaisut, esimerkiksi
ainutlaatuisen kulttuuriympäristön tai lähiluonnon
tuhoaminen ovat peruuttamattomia.
Hallitsemattoman
kaupunkikehityksen
taloudelliset vaikutukset
Sen lisäksi, että hallitsematon kaupungistuminen
vaarantaa terveytemme, se vaikuttaa vakavasti myös
kaupungin talouteen. Kaupunkisuunnitteluproses-
sissa ei tuoda esille päätösten todellisia kustan-
nuksia, jotka voivat nousta jopa miljooniin euroihin.
Pelkästään kaavoitus- ja infrasuunnitelmien
laatimiskustannukset ovat usein 150 000 euroa ase-
makaavaa kohden. Kaarinan asemakaavaohjelmassa
oli kuluvan vaalikauden alussa 28 asemakaavaa,
joista 19 toteutettiin 100% yksityisomistuksessa
olevilla alueilla.
Kalleinta ei ole ostaminen, vaan
omistaminen
Kunta vastaa rakennettujen alueiden ylläpitokus-
tannuksista. Katuverkon suunnittelu, rakentamisen
määrä ja tyyppi sekä palvelujen sijoittaminen
määrittävät pitkälti alueen tulevat ylläpitokustan-
nukset. Valitettavasti kunnossapidon kustannukset
huomioidaan vasta suunnittelun jälkipuolella, jolloin
niihin ei voi juurikaan enää vaikuttaa. Maksumiehiksi
joutuvat kunnan veronmaksajat.
Kaupunkisuunnittelussa
kestävyyden on oltava
ekologista ja taloudellista
samanaikaisesti
Tutkimustulosten mukaan uusien alueiden
rakentamiskustannukset ovat noin 10 prosenttia
verrattuna näiden alueiden ylläpidon ja palveluiden
tarjoamisen kustannuksiin seuraavan 30 vuoden
aikana. Kaukana muusta asutuksesta sijaitsevat
harvaan rakennetut alueet on todettu taloudellisesti
kestämättömiksi, sillä niiden asukkaiden tuottamat
verotulot eivät riitä infrastruktuurin ylläpidon
kattamiseen – millään aikajänteellä. Näistä tiedoista
huolimatta vastaavia alueita hyväksytään edelleen
rakennettavaksi myös Kaarinaan.
Kaupunkisuunnittelussa kestävyyden on oltava
samanaikaisesti sekä ekologista että taloudellista.
Kaupunkisuunnittelupäätöksillä on syvällinen vaiku-
tus ympäristön lisäksi myös kaupunkien talouteen,
mitä kautta ne vaikuttavat suoraan terveyteemme ja
elämänlaatuumme.
Tulevissa kunnallisvaaleissa äänesi on ratkaiseva.
Sinä valitset, millaisessa kaupungissa elämme.
usein edullista maata kaupunkien
” Sijoittajat ja yritykset hankkivat
reuna-alueilta ja painostavat kaupun-
keja muuttamaan alueet rakentamiseen
soveltuviksi, mikä nostaa maan hintaa
moninkertaiseksi.