Kaarinan kaupunki on Suomessa edelläkävijä sähköisen opetusympäristön käyttöönotossa mm. tablet -hankkeensa vuoksi. Edelläkävijyyteen liittyy myös vastuu. Kaarina on sähköisen oppimateriaalin vielä kypsymättömällä markkinalla iso ostaja. Mikäli isona toimijana suosimme vain ja ainoastaa Applen laitteille tehtyjä sovelluksia ja oppimateriaaleja niin edesautamme tämän markkinan vinoutumista. Edistämällä alustariippumattomuutta emme sido kaupunkia jatkossa vain ja ainoastaan Applen tuotteisiin vaan pystymme vapaasti kilpailuttamaan laitealustan. Alustariippumaton sovellus, esimerkiksi sähköinen oppimateriaali, toimii Googlen Android, Microsoftin Windows ja Applen IOS alustoilla – ehkä myös avoimella Linux alustalla. Kaupunki tulee säästämään edullisemmissa laitteissa, joko valitsemalla huokeamman tuotteen tai saamalla aidossa kilpailussa paremman tarjouksen markkinajohtaja Applen kiistämättä laadukkaista ja hyvistä tuotteista. Samalla edistämme kaarinalaista ja suomalaista työllisyyttä. Meillä on suomalainen Jolla, joka tekee Android/Linux yhteensopivia tablet koneita ja vielä myös moni kaarinalainen saa toimeentulonsa entisestä Nokiasta nykyisestä Microsoftista, joka myös valmistaa ainakin osittain Suomessa suunniteltuja tablet -laitteita. Laitevalmistajia suurempi vaikutus Kaarinan kaupungin ostokäyttäytymisellä on sähköisen oppimateriaalin kehittäjiin. Olisi suotavaa sähköisiä oppimateriaaleja kilpailutettaessa asettaa alustariippumattomat ohjelmat etusijalle vaikka pisteytyksen keinoin. Näin Kaarina saa jatkossa nauttia vapaan kilpailun hedelmistä ja valita itselleen sopivat sovellukset riippumatta käytössäolevasta laitealustasta.

Kaarinan vihreä valtuustoryhmä esittää, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin Kaarinan sähköisen oppimisympäristön saattamiseksi alustariippumattomaksi.

Kaarinan vihreiden valtuustoryhmä