(Sosiaalidemokraattien, keskiryhmien, perussuomalaisten, vihreiden, vasemmistoliiton ja avoimen kokoomuslaisen valtuustoryhmän valtuustoaloite)

Kaarinan perusopetuksessa ja lukiossa täytetään vuosittain yhteensä kymmeniä opettajien virkoja, toimia ja sijaisuuksia.

Rekrytointi on hoidettu pääsääntöisesti hyvin.

Silti on tarpeen yhä enemmän suunnata opettajavalintoja kaksoiskelpoisiin opettajiin. Se tarkoittaa sitä, että opettajalla on luokanopettajan pätevyyden lisäksi jonkin aineen aineenopettajan pätevyys. Joillakin on pätevyys jopa kahteen aineeseen.

Kaksoiskelpoisten opettajien rekrytointi on erityisen perusteltua yhtenäiskouluissamme: Kotimäki, Piikkiön yhtenäiskoulu, Piispanlähde ja Valkeavuori. Näissä kouluissa kaksoiskelpoinen opettaja voi kelpoisuutensa johdosta opettaa sekä luokilla 1-6 että 7-9.

Kun Hovirinnan koulusta tulee myös yhtenäiskoulu, on koulun opettajien rekrytoinnissa varauduttava tulevaisuuteen valitsemalla jatkossa vapautuviin virkoihin ja toimiin kaksoiskelpoisia opettajia. Vielä ei ole ratkaistu sitä, voisiko Hovirinnan yhtenäiskoulun tiloissa toimia myös ruotsinkielinen yläkoulu. Silti vakavasti on paikallaan miettiä, että myös ruotsinkieliseen kouluun otettaisiin jo nyt kaksoiskelpoisia opettajia.

Opettajien opettaessa sekä ala- että yläkoulussa on sillä positiivista merkitystä niin oppilaille, vanhemmille kuin opettajallekin. Oppilaat tunnetaan paremmin, heitä voidaan tukea ja ohjata, kun on tiedossa aikaisempi koulunkäynti. Vanhemmille tuttu opettaja koko perusopetuksen ajan luo jatkuvuutta ja mahdollistaa helpommin kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

Opettajalle on ammatillista hyötyä ja työmotivaatiota lisäävä merkitys sillä, että hän näkee ja kokee koko perusopetuksen kaaren oppilaiden kanssa. Samalla oma ammatillinen kehittyminen karttuu työn myötä. Toisaalta ns. vähätuntisissa oppiaineissa on näin menetellen mahdollisuus saada kaikkiin aineisiin pätevät opettajat.

Rekrytoinnissa on osin parannettavaa. Kuukausien pituisiin työsuhteisiin on haettava päteviä opettajia.  Perusopetuksessa ja lukiossa ei voi olla toimissa, pitkissä sijaisuuksissa tai ketjutetuissa työsuhteissa epäpäteviä opettajia tai sellaisia, joilla ei ole lainkaan opettajatutkintoa.  Tähän on syytä kiinnittää huomiota. Kaarinan kouluihin on värvättävä päteviä opettajia.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy seuraaviin välittömiin toimiin:

  1. Kaikkiin opettajien toimiin haetaan päteviä opettajia eikä epäpätevien henkilöiden työsuhteita ketjuteta tehtävästä toiseen.
  2. Edellä mainittuihin kouluihin rekrytoidaan kaksoiskelpoisia opettajia vakituiseen työsuhteeseen.
  3. Valtuustolle tuodaan selvitys tammikuun 2017 kokoukseen,
  • kuinka paljon ja mihin aineisiin kaksoiskelpoisia opettajia Kaarinassa on kouluittain.
  • missä kouluissa ja missä aineissa kaksoiskelpoiset opettajat opettavat tällä hetkellä sekä ala- että yläkoulun oppilaita.

4. Valtuustolle tuodaan selvitys tammikuun 2017 kokoukseen, miten paljon Kaarinassa on perusopetuksessa ja lukiossa tällä hetkellä epäpäteviä opettajia         vähintään puolen vuoden mittaisissa työsuhteissa