Ilmaston lämpeneminen on koko maapallon yhteinen huoli, jonka hillitsemiseksi tehdään laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Meillä on myös kansalliset tavoitteet, jotka ulottuvat lainsäädäntöön, maan hallituksen ohjelmaan ja sitä kautta myös velvoittavina kuntiin.

Niinpä on käynnissä isojen kaupunkien ja pienempien kuntien hankkeita, joissa tehdään yhteistyötä hiilineutraalin tulevaisuuden saavuttamiseksi lähivuosikymmeninä. Kaarina ei ole tavoitteellisesti eikä selkeästi määritellyt ilmastopoliittisia tavoitteitaan – saatikka määritellyt hiilineutraaliuden tavoitettaan tai liittynyt mihinkään hankkeeseen mukaan.

Kestävä tulevaisuus tehdään yhdessä.  Ilmastotyö, energiauudistus, liikkumisen vallankumous ja hyvän kiertotalouden luominen eivät tietystikään ole pelkästään kaupungin asia. Niiden tekeminen edellyttää vahvaa osallistumista ja yhteiskehittelyä niin kuntalaisten kuin innovatiivisten yritysten kanssa.

Euroopan Unioni on tehnyt Kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelman mallin ((EU SECAP – Sustainable Energy and Climate Action Plan). Turku on valmistelemassa omaa malliaan EU:n viitoittamaa tietä.

Suomen ympäristökeskus on aloittanut vuonna 2008 hankkeen ”Kohti hiilineutraalia kuntaa” eli HINKU-hankkeen, jonka rahoittajina ovat ympäristöministeriö, Sitra, Tekes, työ- ja elinkeinoministeriö sekä yrityskumppanit. Hankkeessa kunnat, yritykset, asukkaat ja asiantuntijat ideoivat ja toteuttavat yhdessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. HINKU-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Päästöjä vähennetään erityisesti parantamalla energiatehokkuutta ja lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä. Kunnan omien toimintojen lisäksi kunnat voivat vaikuttaa päätöksenteollaan muun muassa maankäytön, energiantuotannon, hankintojen ja liikenteen päästöihin kunnan alueella. Alueen elinkeinoelämä ja asukkaat on tärkeä kutsua mukaan yhteistyöhön.

Tavoitteena on päästövähennysten ohella vahvistaa paikallista hyvinvointia esimerkiksi kustannussäästöjen, energiaomavaraisuuden ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kautta.

Vihreä valtuustoryhmä esittää, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin

  1. ilmastopoliittisen työn käynnistämiseksi;
  2. hiilineutraaliustavoitteen määrittelemiseksi;
  3. sen selvittämiseksi, mihin ilmastohankkeeseen kaupungin olisi tarkoituksenmukaista liittyä.

 

Kaarinan kaupunginvaltuusto 11.12.2017
Vihreän valtuustoryhmän sekä useiden eri puolueiden valtuutettujen allekirjoittama valtuustoaloite