Kaupunginvaltuusto 31.1.2022
Valtuutettu Liinu Leiwo esitti vihreiden valtuustoryhmän aloite kaupunkilaisten osallistamisesta torin suunnitteluun (KNA/ 213/10.03.01.01/2022):
”Kaarinan keskustan aluetta on kehitetty viime vuosina voimakkaasti. Rakennusten purkaminen ja rakentaminen on muuttanut keskustan ilmettä. Totuttuja oleskelupaikkoja on kadonnut siinä missä upea ja vilkas Kaarina-talo on toisaalta tullut kaupunkilaisten käyttöön. Kaarinasta on muutoksen aikana puuttunut selkeärajainen aktiivinen tori. Tori on määritelmällisesti avoin julkinen tila sekä kohtaamis- ja/tai kauppapaikka.
Kaupunkilaisten kannalta kiinnostavia kysymyksiä ovatkin nyt: mihin rakentuu Kaarinan uusi tori, mitä torille tulee, miltä keskusta tulee näyttämään, millaista toimintaa torille voi suunnitella ja missä siellä saa oleskella ja kohdata ystäviä. On ymmärrettävää, että toria odotetaan kovasti ja siitä ollaan kiinnostuneita.
Torin suunnittelu alkaa helmikuussa 2022. Toriin kohdistuu odotuksia kaupunkilaisten olohuoneena, kohtaamispaikkana, kauniina Kaarinan luontoa ja merellisyyttä korostavana keitaana keskellä rakennettua ympäristöä, aktiivisena kauppapaikkana, tapahtumien keskipisteenä.
Edellisen perusteella esitämme, että Kaarinan kaupunki avaisi kaupunkilaisille torisuunnitteluun liittyvän kyselyn parhaaksi katsomallaan tavalla, esimerkiksi somekanaviensa kautta, jossa kerätään kaupunkilaisten odotuksia ja toiveita torin suhteen ja osallistaa näin kaupunkilaiset suunnittelemaan omaa ympäristöään.
Etenkin koronavuosien jälkeen yhteisöllisyyden ja aktiivisen kaarinalaisuuden eteen on tehtävä määrätietoisesti töitä.
Kaupunkilaisten äänen kuuleminen suunnittelun pohjaksi olisi myös Kaarina strategian mukaista toimintaa ja toisi päätöksenteon avoimesti yhteiseksi asiaksi – kyse on aivan kaikkien yhteisestä tilasta.
Vrt. Kaarinan arvot 2018-2025 YHDESSÄ – AVOIMESTI -ASIAKASLÄHTÖISESTI.”