Kaupunginvaltuusto 14.3.2022
Valtuutettu Liinu Leiwo esitti vihreiden valtuustoryhmän valtuustoaloitteen Kaarinan kaupungin väestönsuojelutarpeen tarkistamiseksi (KNA/537/09.06.01/2022):
”Levoton maailmantilanne ja sota Euroopassa on saanut monet yksityiset ihmiset pohtimaan varautumista ja suojautumista mahdollisten uhka- ja poikkeustilanteiden varalta. Turvallisuustilanne Suomessa onkin muuttunut melkoisesti alkuvuoden 2022 aikana. Vahinko ei kuitenkaan tule kello kaulassa, vaan onnettomuus voi tapahtua koska tahansa. Väestönsuojelun tilanne kaupungissa on oltava ajan tasalla aina.
Esitämme, että Kaarinan kaupungin vastaavat virkamiehet ja pelastusviranomaiset esittelevät väestönsuojien tilanteen sekä väestönsuojelun tilanteen seuraavassa valtuuston kokouksessa. Esittelyssä toivomme kuulevamme koulujen, päiväkotien ja muiden julkisten rakennusten väestönsuojatiloista ja niiden varusteista (ruokavarannot, vesihuolto, saavutettavuus ym) sekä sisälle- tai väestönsuojiin suojautumiseen liittyvästä viestinnästä, mahdollisista henkilöstön koulutuksista ja kriisitilanteen johtamisesta.
Lisäksi eri asuinalueiden väestönsuojien sijainnit ja vastuu niiden avaamisesta käyttöön olisi hyvä kuulla kuten myös tiedotustapa hätätilanteessa.
Pyydämme kohteliaimmin, että valtuustolle valmistellaan seuraavaan valtuuston kokoukseen esittely väestönsuojien ja väestönsuojelun tilanteesta Kaarinassa, sillä se on meille jokaiselle elintärkeää tietoa.
Varautuminen on parhaimmillaan silloin, kun se on kunnossa mutta siihen ei koskaan tarvitsekaan turvautua.”